Syksy toi mukanaan käsityöt!

Olen viimeaikoina ollut hurjan stressaantunut ja minun on ollut vaikea löytää tapoja rentoutua. Aloitin lentopallon taas viiden vuoden tauon jälkeen, mutta sekin on tuntunut lähinnä suorittamiselta.. Kunto ei palannutkaan kohisten :D Nyt kuitenkin päiviäni on ihanan vauvan lisäksi tullut riemastuttamaan kaksi asiaa: värittäminen ja käsityöt! Jos et ole innostunut käsitöistä, suosittelen lämmöllä aikuisten värityskirjan ja värikynien ostamista, rentouttaa kummasti!

Olen saanut nyt muutaman käsityönkin tulille näin ilmojen viiletessä. Neulon tällä hetkellä Onsalle hassunhauskoja monsterivillahousuja! Löysin täältä loistavan ohjeen, tosin englanninkielisen. Minulla on myös jokin ihme ongelma noudattaa täysin toisten ohjeita, joten nämä omat housuni ovat tuosta ohjeesta mieleisiksini muokatut! Tein muutoksia mm. vyötäröresoriin monsterin suuhun, silmiin, hampaisiin ja housujen lahkeiden leveyteen.

Monsterin kasvot tulevat housujen takapuolelle. Vihreä neule on suu. (Näyttääpä tässä jälki epätasaiselta..)

Minulla on työn alla toisetkin monsterihousut, joissa olen noudattanut alkuperäisen ohjeen suun mallia, mutta siitä julkaisen kuvat vasta myöhemmin.. Noihin yllä oleviin housuihin neulon vain päälle silmät ja hampaat jäljennetyillä silmukoilla. Villahousujen lisäksi aion tehdä Onsalle villatossut, joihin ajattelin yhdistää kaksi mallia.

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaIXbdsktdraM6-_CJOOcOIewvO0FB87aYwCjfYMb7fyRG7EMPjrpnM5jRNcGjmkwzjpBP24CTXYX4zTZr1AHIMzh-a-cV-zwgnj2UWKDLchLBvpK9h4FDRJWZ1GWRdSRpVL7g_zvriuw/s1600/blog-baby-booties-01.gif

http://www.thingsforboys.com/2011/09/knitted-baby-uggs.html

Ajattelin siis tehdä alimmaiset (vihreät) tossut, mutta lisään niihin tuon ylemmän (harmaan) mallin lettineuloksen. Saa nähdä onnistuuko! Värinä ajattelin käyttää joko samaa tummanvihreää, mitä housujen resorissa tai sitten housujen harmaata..


♥Nea

Bäk in bisnes!

Hui kamala kun siitä on aikaa kun viimeksi kirjoittelin! Hirveästi on kaikkea tapahtunut ja Onsa on kasvanut hurjasti. Oman voimattomuude ja väsymyksen vuoksi on blogin kirjoittaminen kuitenkin jäänyt. Jos sitä taas saisi itseään niskasta kiinni :)

Onsa on siis tosiaan jo 4,5 kuukautta, on kerran jo itsekseen kierähtänyt selältään vatsalle ja saanut kaksi alahammasta! Alahampaat ollut siis jo kuukauden. Miksei kukaan kertonut, että noin pieni alkaa tekemään hampaita? Seuraavia unettomia itkuöitä odotellessa... Nyt ollaan oltu koko perhe enemmän tai vähemmän flunssan kourissa. Samuel aloitti tehokkaalla kuumeilulla, josta flunssa sitten tarttui meihinkin. Samuel on jo toipunut, mutta me vielä Onsan kanssa parannellaan.. On muuten inhottavaa joutua niistämään noin pientä! Varmasti jää kamalat traumat moisesta.. Meillä on kyllä tosi tehokas NoseFrida merkkinen niistäjä/imuputkivekotin, että toimii, mutta itkun kanssa..

Meidän pieni Iines koirakin on tällä välillä ehtinyt telomaan itsensä. Raukka löi polvensa pihaoven kynnykseen ja naps vain meni eturistiside katkipoikki... Se sitten leikattiin ja leikkaushaava tulehtui ja mitävielä, mutta nyt ollaan jo paranemaan päin. Saatiin fysioterapeutilta jumppaohjeita, joita yritetään nyt sitten päivittäin toteuttaa vaihtelevalla menestyksellä.

Löysin tänään aivan upean neuleidean ja siihen vielä ilmaiset ohjeet! Laitan myöhemmin tännekin kuvia ja linkin ohjeeseen (tosin englanninkielinen), jos saan itsekään mitään aikaiseksi. Menevät todennäköisesti pukinkonttiin, niin voi vielä tovi vierähtää :D Olisi kyllä hirveästi innostusta tehdä enemmänkin käsitöitä, jos siitä vaikka löytyisi painotus tälle blogillekin!

Tuli nyt vähän plain postaus mutta pyrin lähiaikoina vähän tsemppaamaan kirjoittelun ja sisällön kanssa!


♥ Nea

Taysiin vie matka! - osa 2, Synnytys

Nyt ollaan viimein kotona ja pääsen kirjoittamaan tästä puolentoista viikon seikkailustamme Taysin ihmeellisessä maailmassa.

5 päivää kesti tosiaan käynnistely kunnes huolivat synnytyssaliin. Minut otettiin osastolle torstaina 7.5. ja käynnistys tapahtui perjantaiaamuna ballongilla. Sillä kohdunsuuta levitetään mekaanisesti ja sen pitäisi aiheuttaa jotain sellasia meininkejä, että supistukset ja synnytys käynnistyisi ilman lääkkeitä. No se ballonki avasi sen pari senttiä ja siihen se jäi. Vähän supistuksia tuli mutta ne ei johtaneet sitten minnekkään. Sitten aloitettiin Cytotec, jota otettiin aluksi pieni neljäsosamurunen kerrallaan neljä kertaa, ei avannut. Sitten puolikkaita kerrallaan olikos se nyt kolme kertaa, ei avannut vieläkään. Sitten laitettiin pari kertaa neljäsosamurunen suoraan kohdun suulle. Koko Cytotec-kuurin ajan oli säännöllisen epäsäännöllisesti melko kipeitä ja todella kipeitä supistuksia, mutta kun kohdunsuu tutkittiin, ei se ollut juurikaan avautunut. Voin kertoa, että turhautti maata siellä tuskissaan varsinkin kun tuntui, ettei se edistänyt tilannetta mihinkään suuntaan.

Ne jotka tuntee mut paremmin tietää, että olen aina ollut aikas kipulääkekriittinen ihminen. Kovatkin päänsäryt ja menkkakivut ovat saaneet tulla ja mennä ilman pillerin pilleriä. Olen aina kokenut, etteivät ne auta ja että ne on muutenkin vain ylimääräisiä kemikaaleja elimistöön. No, tämä sairaalareissu kyllä vähän muutti mieltä. Pitkään koitinkin sinnitellä hengittelemällä, kävelemällä ja suihkulla, mutta kun niitä supistuksia oli jo muutaman päivän putkeen kestänyt yötä päivää, oli joku morfiinin serkku kankkuun oikein tervetullut. Viimeisenä iltana/yönä synnyttämättömien osastolla kuitenkin ihmettelin, kun tästä kipeiden iltojeni ystävästä olikin yhtäkkiä mennyt terä. Päähän se piikki kyllä nousi, mutta supistukset tuntuivat senkin pöllyn läpi. Onneksi kätilö tuli ja tutki ja tokaisi, että sinähän olet jo vaikka kuinka paljon avautunut! No en oikeasti ollut tuossa vaiheessa kuin vasta 4-5cm auki, mutta lähettivät silti synnytyssaliin vähän paremmille kivunlievityksille. Samuel oli aivan pihalla, kun soitin, että nyt saisi lähteä takaisin sairaalalle, josko sitä tänä yönä jakaannuttaisiin. Jännitti kyllä kamalasti lähteä kamoineni ja sairaalasänkyineni synnärille.

Synnytyssalissa odottikin iloinen yllätys, Samuelin enon vaimo (kutsun tästä lähin tädiksi) oli vuorossa ja päätyi meitä avustavaksi kätilöksi! Tässä kohtaa haluan sanoa, että tämä synnytys olisi ollut paljon paljon traumaattisempi kokemus ilman tuttua kätilöä, jolta uskalsin kysellä tyhmiäkin kysymyksiä. Joten iso kiitos siitä Samuelin tädille! ♥

Samuelin täti kysyi heti alkuun olinko etukäteen miettinyt millaista kivunlievitystä haluaisin synnytyksen ajaksi. Tässä oli se hetki, kun sisäinen antikipulääkekapinoitsija kuoli pettymykseen ja häpeään. Huudahdin nimittäin saman tien "EPIDURAALI". Supistuksia oli edelleen, mutta enää todella harvakseltaan. Harjoittelin siinä ilokaasun käyttöä (hassu aine tosiaan) eikä sen jälkeen supistuksista joutunut kärsimään lainkaan. Laitettiin tippa ja oksitosiiniakin supistusten vauhdittamiseksi ja myöhemmin anestesialääkäri kävi iskemässä epiduraalikanyylin selkään. Onsan päähän laitettiin sykeanturi, joka näytti tarkkaan sykkeen, mutta supistusanturia laitettaessa Onsan sykkeet yhtäkkiä putosivat ja pysyivät alhaalla todella pitkään. Supistukset lopetettiin lääkkeellä ja minut käännettiin kontilleni hengittämään happea maskista samalla kun kätilö ja lääkäri heiluttelivat vatsaani ja liikuttivat vauvaa, jotta sykkeet nousisivat normaalille tasolle. Lääkäri ja Samuelin täti toimivat todella ammattimaisesti ja rauhallisesti, mutta täytyy myöntää, että itse pelkäsin pahinta. Sama tilanne toistui vielä kerran, muttei ollut kestoltaan niin pitkä. Ilmeisesti oksitosiini laittoi supistuksia tulemaan vähän turhankin tiuhaan ja lujaa ja pieni oli puristuksissa hetken.

Pikkuhiljaa siinä sitten avauduin loputkin sentit ja tuli ah niin ihanan ponnistusvaiheen aika. En ole täysin varma, oliko siinä vaiheessa toiminnassa enää mikään kivunlievitys (laittoivat sitten kyllä pundendaalipuudutuksen), koska supistukset tuntuivat älyttömän kovilta. Toisaalta, eipä olisi varmaan ruvennut kummemmin ponnistuttamaan, jos olisi kaikki paikat olleet aivan puuduksissa. Täytyy myöntää, että ponnistuspoltteet olivat niin kovat, että siinä huutoni keskeltä ajattelin, että tässä se oli, ensimmäinen ja viimeinen lapsi, jonka minä tähän maailmaan työnnän. Kiittelin kovasti Aatamin Eevaa siitä, että piti yksi naurettava hedelmä syödä..

Ponnistusvaihe kesti 18,5 minuuttia ja tuntui ikuisuudelta. Lopulta meidän pieni poikamme sujahti ulos 13.5. klo 5:33. Sydämenlyönnin ajan odotin kuulevani parkaisun ja sieltä se sitten tulikin. Kivut loppuivat kuin seinään ja unohtuivat heti kun sain pienen kinaisen rääpäleen myssy päässä syliini. Samuel leikkasi napanuoran (hyvin meni!) ja siinä sitten ihmeteltiin toisiamme. Onsa pestiin, punnittiin ja mitattiin. Strategiset mitat olivat 3535g ja 50cm.

Siitä minut sitten kärrättiin osastolle ja sinne jäin viideksi päiväksi. Osastoajasta enemmän seuraavassa postauksessa!

Nea ♥

Taysiin vie matka!

Nyt tulee tylsä kuvaton postaus! Tai no ei tylsä, mutta kuvaton.. Tänään lääkäri soitti labroista, jotka otettiin aiemmin tällä viikolla. Proteiinin määrä oli taas noussu ja ottivat sitten osastolle ja huomenaamuna todennäköisesti aletaan käynnistelemään! Aamulla se varmistuu.. Tuli aika jännät paikat ja toivon kyllä, että mahdollisimman pian syntyisi pieni. Sen verran alkaa olla tukala olo ja turvotukset jaloissa ja käsissä riittäisi jo. Viikkoja nyt siis 39+1. Tämän enempää en kuitenkaan vielä tiedä. Tänään ollut pari melko kipeää supistusta mutta ei sen kummempaa. Jospa seuraava postaus olisikin sitten jo vauvan kanssa! Siunausta kaikille ja saa muistaa meitä iltarukouksissa!

♥Nea

Vielä maltetaan..

Rv 38+3 jo? Vastahan sitä pissasin plussan tikkuun.. Tulee vaan todellisemmaksi ja todellisemmaksi tää juttu. Melkein kuulen jo kun joku parkuu :D Viime päivinä on olo alkanut jo olemaan suhteellisen tukala ja pientä kipuiluakin on ollut, ovatko lie supistuksia olleet. Laskettuun aikaan on tosiaan enää vajaat kaksi viikkoa! Päässä pyörii kauhukuvia siitä, miten lapsivedet menee sopivasti lenkillä tai kaupassa tai muussa yhtä kätevässä paikassa.. Ehkei tässä käy niin kuin elokuvissa?

Onsasta on tullut hiljaisempi vaikka iltaisin onkin sitten hieman möyrinyt. Kai tuolla alkaa jo tilakin loppua. Minä tietysti hysteerisenä maannut kyljelläni ja laskenut liikkeitä, että muksu on varmasti vielä elossa :D Onsan painoarvio oli viikko sitten noin 2,7kg eli ei mikään jättiläinen. Kohdunkaulaa(?) oli tuolloin jäljellä 2cm normaalista 3cm:stä, joten kai se siellä valmistautuu jo. Olen järkyttävän turvoksissa. En saa sormia nyrkkiin, enkä enää muista koska viimeksi olisin nähnyt nilkkani. Seuraava äitipoli on tiistaina, toivottavasti toteavat siellä että turvotukset laskevat heti, kun Onsa on ulkona.. Eilen viikattiin äitin kanssa Onsan vaatteet uuteen lipastoon, jonka hankimme Samuelin kanssa ylläripylläri Ikeasta. Kaikki alkaa olla valmiina lukuunottamatta sairaalakassia, jota en vieläkään ole saanut pakattua.

Vappukin tuli ja meni (hyvää Vappua kaikille myöhässä), eikä sitä meinannut edes huomata, niin paljon pyörii ajatukset nyt toisaalla. Synnytystä alkaa jo odottaa mielenkiinnolla, vaikka ajatus siitä pelottaakin. Saa nähdä kauanko vielä odotellaan! Lisään myöhemmin kuvia, tätä postausta varten en "ehtinyt" ottaa.

♥Nea

Pääsiäisviikko

Tämä on ollut taas kyllä aikamoinen viikko. Maanantaina oli äitipoli ja taas kuultiin Onsan kokoarvio, joka oli 2055g. Isona ei siis kasva, mutta ihan normikäyrillä kuitenkin ja Onsa oli taas oma aktiivinen ja liikkuvainen itsensä. Tässä vähän masukuvaa keskiviikolta, eli rv 34+0.

34+0

Vähän ehkä huonosti näkyy masu kun on niin paksu paita, mutta siellä se on! Jos kuvaa katsoo tarkkaan, voi huomata myös Iineksen kuonon ja otsapermiksen.

Torstaina oli aika stressipäivä. Vaihdoimme nimittäin autoa! Ei sitä kukaan muu stressannut, mutta itselläni on paha tapa jännittää kaikkea mahdollista ja autokauppa on mielestäni täydellinen stressinaihe! Nyt on vähän outo olo, uusi auto on niin uudenaikainen. Siinä on ajotietokoneet ja kaikki, enkä ole vielä(kään) uskaltanut koittaa ajaa sillä. Onneksi Samuel on meillä useimmiten kuskina niin en ole vielä joutunut ottamaan autosta mittaa :D Tässä kuvaa autosta miehestä ja koirasta.

Aika kirkkaan värinen auto minun makuuni, mutta löytääpähän parkkipaikalla, kuten yksi ystäväni sanoi!

Torstaina autokauppojen jälkeen katsoimme Samuelin kanssa elokuvan The Passion of the Christ virittäytyäksemme pääsiäisen tunnelmiin. Täytyy sanoa, että se oli ainakin minulle vuoden hengellinen elokuvakokemus. Pääsiäisen tapahtumat ovat varmaan kaikille päällisin puolin tuttuja, kiirastorstain ehtoollinen, Jeesuksen vangitseminen ja tuomitseminen ristille, kuolema ja kolmen päivän päästä kuolleista nouseminen, kun hauta olikin tyhjä. Tuo tarina on kuitenkin ainakin omassa mielessäni ollut aina hyvin kiillotettu. Mitä nyt Jeesusta vähän tuupittiin ja tönittiin ja pilkattiin ja sitten ristille ja hautaan ja lopulta haudasta ylös. Todellisuus oli kuitenkin tuhannesti brutaalimpaa. Juutalaisille ei riittänyt, että Jeesus ensin ruoskittiin aivan henkihieveriin ja verille, vaan kaiken tämän lisäksi piti hakata, potkia, sylkeä päälle ja nakata vielä ristille riippumaan.

Koko elokuvaa en pystynyt katsomaan, vaan lähes puolet ajasta kaivauduin vain Samuelin kainaloon ja valehtelematta itkin. Elokuvassa kuvattiin maailmanhistorian ainoaa tapahtumaa, jossa todella kaikesta viaton ja syytön, täydellisen hyvä ihminen tuomittiin kuolemaan kamalin kärsimyksin. Kaikki tämä sen vuoksi, että minä valehtelen, ajattelen toisista pahaa, loukkaan muita ja itseäni, ja kuitenkin Jeesus rakasti ja rakastaa minua (JA SINUA!!) niin paljon, että oli valmis käymään kaiken tuon läpi, jotta minäkin (ja sinä) kerran pääsisin Hänen luokseen taivaaseen sille paikalle, johon meidät alunperinkin luotiin.

Tulipa nyt saarna, mutta nämä asiat ovat minulle tärkeitä ja minua paljon puhuttelevia. Ilman Jumalaa, en olisi tässä tällaisena ihmisena kuin nyt olen. Tuskin olisin koskaan Samueliakaan tavannut saatika mennyt naimisiin tai perustanut perhettä. Olen saanut ylhäältä niin paljon hyvää, että haluan kertoa ja jakaa sitä muillekin. Kuten Matteuksen evankeliumissa sanotaan "Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." Kaikki hyvä tulee ylhäältä.

Pitkäperjantaina eräs hyvä ystäväni kävi kylässä (Kiitos sulle! Tunnistat kyllä itsesi ♥) ja iltapäiväksi ja illaksi menimme Samuelin serkuille kylään. Paikalla olivat myös appivanhempani ja Samuelin sisarukset perheineen. Siellä oli pöytä taas heidän tapansa mukaan katettu oikein viimeisen päälle ja syystä tai toisesta ei tälläkään kertaa ehtinyt ottamaan kuvaa varsinaisesta kattauksesta, vaan hyökkäsin ensimmäisten joukossa apajille. Yllätin kuitenkin itseni ja hillitsin sen verran, että jälkiruoka-annoksestani sain kuvan!

Uunipäärynää suklaalla ja jäätelöllä, suklaasuukko, vilhelmiinakeksi, mangokakkua ja kahvia ♥

Pahoittelen edelleen kuvieni laatua, käytössä on vain tämä onneton iPhone 4s ja sen kamera.. Ei puhelimessa siis mitään vikaa ole, mutta kuvat nyt eivät ole parasta studiolaatua.

Näissä tunnelmissa haluan toivottaa kaikille siunattua Pääsiäisen aikaa!

♥Nea

Rv 33+0

Tänään alkoi siis 34. raskausviikko, eli 33+0 on tänään.. H-hetki alkaa lähestyä ja sen kyllä huomaa. Olen alkanut miettiä enemmän ja enemmän synnytystä ja kyllähän se pelottaa. Pari supistustakin on jo tullut, vaikkakaan ei mitään kovin kipeää (ja hyvä niin kun kuitenkin ollaan vielä näin pienillä viikoilla). Mielestäni vatsani ei ole juurikaan enää kasvanut, mutta sf-mitan mukaan on tullut kahdessa viikossa 1,5cm lisää. Olen siis vihdoin laskeutunut yläkäyrälle sieltä jostain taivaista, mutta terkka käski silti mainita äitipolilla, että aika isoissa mitoissa mennään, että katsovat sitten sillä silmällä Onsan kasvua. Hormonitkin ovat vissiin heitelleet oikein urakalla. Tuntuu, että olen itkenyt tai oikeammin vollottanut päivittäin. Milloin syynä on ollut jokun täysin turhanpäiväinen stressinaihe, milloin pelko siitä, että jokin menee vikaan. Viime päivinä olen itkenyt ihan vain pelkästään onnesta. Tai en edes tiedä onko onni se oikea tunne tässä. On ollut jotenkin positiivisesti pakahduttava olo, vaikka kaikkea turhaa olen osannut samalla sureakin.

On ollut ihanaa nähdä ystäviä ja jutella kaikesta, kasvotusten tai puhelimessa. Meinaa ruveta tässä kirjoittaessakin itkettämään kun ajattelen miten paljon minulle on siunattu hyviä ystäviä! Te ootte kyllä kultaakin kalliimpia :) Pelkäsin joskus alkuraskaudesta, että joudunko ystävistäni jotenkin erilleen uuden ja erilaisen elämäntilanteen takia. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten ISO KIITOS SIITÄ!

Kunnon notkoselkä.. Fyssarinhommista haaveileva sisko tykkää!

Viime aikoina oon jutellu Onsalle ja laulellu kaikenlaista (olenko täysin seonnut?). Parina viime päivänä olen laulanut tätä Johanna Kurkelan Ainutlaatuista ja niihin sanoihin ei ole kyllä paljoa lisättävää.

Yllättäen aikamoista vollotusta aiheuttava viisu... On kyllä ollut todella pelottavaa ajatella Onsan tulevaisuutta ja elämää ja kaikkea, mitä Onsa sitten ikinä joutuukaan elämässään kohtaamaan ja käymään läpi. Ei vissiin kannata valmiiksi pelätä kaikkea, vaan mennä päivä kerrallaan ja ottaa vastaan se mitä annetaan. Niin haluaisin Onsaakin opettaa elämään. Kyllä sitä silti vaan rukoilee, että Onsakin vois laulun sanojen mukaan "selvitä vähin vammoin matkalla".

Olen kyllä tyypillinen hysteerinen ensiodottaja.

Aurinkoista, onnellista ja siunattua päivää ihan kaikille!

♥Nea